Leo Tähtinen tuo kansainvälistä näkemystä Sarastian asiakaspalveluun

Sarastian asiakaspalvelussa työskentelevän Leo Tähtisen ura on yhdistelmä kansainvälisiä kokemuksia, monipuolisia työtehtäviä ja jatkuvaa uuden oppimista. Hänen matkansa palveluasiantuntijaksi on kulkenut Suomesta Irlantiin, Maltan lämpöön, eläväiseen Portugaliin ja lopulta takaisin Suomeen.

Leo aloitti työuransa vartijana Suomessa, mutta nopeasti hän huomasi kaipaavansa uusia haasteita ja elämyksiä.

– Pohdin vakavasti ryhtymistä poronhoitajaksi, mutta ajatus ulkomailla työskentelystä vei lopulta voiton, Leo naurahtaa.

Ensimmäinen merkittävä käänne oli muutto Irlantiin, missä hän aloitti työskentelyn IT-asiakastukena IBM:llä.

Arvokasta ja monipuolista työkokemusta ulkomailta

Irlannissa Leo ratkoi suomalaisasiakkaiden IT-haasteita ja pääsi syventämään asiakaspalvelutaitojaan. Muutaman vuoden jälkeen hän suuntasi Maltalle, missä hän työskenteli nettikasinon asiakaspalvelussa. Leon työnkuvaan kuuluivat maksuliikenteen hallinta ja petostutkinta, ja hän selvitti muun muassa luottokorttihuijauksia ja tutki asiakirjaväärennöksiä.

– Tämä työ oli erityisen mielekästä, sillä pääsin selvittämään esimerkiksi rahojen alkuperää ja tarkastelemaan väärennettyjä asiakirjoja.

Vaikka Maltan aurinkoinen ilmasto ja rento elämäntyyli houkuttelivat, Leo huomasi ajan myötä kaipaavansa uusiin maisemiin. Niinpä hän päätti suunnata katseensa uuteen suuntaan ja muutti vajaan neljän Maltalla vietetyn vuoden jälkeen Portugaliin.

Portugalissa Leo aloitti työt matkatoimistossa, jonka jälkeen hän siirtyi Adidaksen yritysasiakaspalvelutehtäviin, joissa hän pääsi kehittämään osaamistaan monipuolisesti. Työnkuvaan kuului muun muassa laskutukseen ja toimituksiin liittyvien ongelmien ratkaisua, ja hänen vastuualueensa kasvoivat kattamaan myös urheiluliikkeiden perintäasioiden hoidon.

Paluu Suomeen ja uusi ura Sarastialla

Noin kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Leo alkoi kaivata takaisin Suomeen.

– Lähdin aikoinani loskaa pakoon, mutta ikävä Suomen talvea toi minut tänne takaisin, Leo nauraa.

Suomeen palattuaan Leo työskenteli jälleen hetken vartijana, kunnes Sarastian asiakaspalvelussa avautunut paikka kiinnitti hänen huomionsa. Työhaastattelussa hän vakuuttui siitä, että Sarastia olisi seuraavaksi juuri oikea askel uralla. Sarastialla Leo aloitti asiakaspalvelun palkkatiimissä, missä hän pääsi hyödyntämään monipuolista asiakaspalvelutaustaansa. Leon aikaisempi kokemus eri asiakaspalvelutehtävistä auttoi hyvin alkuun.

– Monet aiemmista työtehtävistäni ovat jollain tapaa liittyneet nykyisiin tehtäviini, mikä on ollut hyödyksi etenkin perehdytyksessä, Leo toteaa.

Sarastian asiakaspalvelun palkkatiimi tarjoaa palvelussuhdeneuvontaa ja tukea työsuhdeasioissa, ohjeistaa palkkalaskelmien, lomapäivien ja palkanmaksuaikataulujen tarkistuksessa sekä neuvoo veroasioissa ja ay-jäsenmaksuissa. Palveluasiantuntijat vastaavat palkan perusasioihin, kuten lomakertymiin ja sairausajan palkkaan liittyviin kysymyksiin, ja tarvittaessa ohjaavat kysymykset palkka-asiantuntijalle tai esihenkilölle. Lisäksi tiimi hoitaa erilaisia todistustilauksia ja henkilötietojen päivitysasioita asiakkuuskohtaisesti.

Leo kuvailee työtään asiakaspalvelun parissa monipuoliseksi ja kiinnostavaksi. Eniten hän nauttii siitä, kun hän onnistuu ratkomaan asiakkaiden ongelmia.

– Kerran eräs asiakas oli ihmeissään, kun hän katsoi palkkalaskelmaansa verkkoselaimessa, ja se oli täynnä outoja sanoja. Esimerkiksi ”Palkkalaskelmat” -sanan tilalla luki ”Palkkalaskelruokaa”. Selvisi, että asiakkaalla oli verkkopalkkaoperaattorin oletuskielenä ruotsi ja nettiselaimessa päällä käännösohjelma, joka käänsi sisällön hassusti. Ongelma ratkesi, kun asiakas vaihtoi verkkopalkkaoperaattorin kielen suomeksi.

Projektityö tuo lisämielekkyyttä työhön

Asiakaspalvelutehtävien lisäksi Leo osallistuu merkittävään projektiin Sarastialla: uuden OmaSarastia-asiointijärjestelmän käyttöönottoon, joka tapahtuu vuoden 2025 alussa. Projektiryhmässä hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa hyväksyntätestauksen tekeminen, koulutusmateriaalien laatiminen ja prosessien kehittäminen. Leo kokee projektityön erittäin mielenkiintoiseksi ja sitoutuisi mieluusti tuleviinkin projekteihin.  

Asiakaspalvelu on tärkeä rajapinta asiakkaisiin

Vaikka projekti vie tällä hetkellä suuren osan Leon työajasta, arvostaa hän edelleen mahdollisuutta ratkoa asiakkaiden ongelmia asiakaspalvelussa. Hän korostaa tiimityön ja sujuvan tiedonkulun merkitystä onnistuneen asiakaskokemuksen varmistamisessa.

– Asiakaspalvelu kohtaa usein ensimmäisenä asiakkaat poikkeus- ja kriisitilanteissa. Jotta voimme tarjota parasta mahdollista palvelua, tiedon on kuljettava talon sisällä saumattomasti, Leo painottaa.  

Leo Tähtisen ura on esimerkki siitä, miten monipuolinen työkokemus ja rohkeus tarttua uusiin mahdollisuuksiin voivat jalostaa asiakaspalvelun asiantuntijuutta.

Leo Tähtinen hymyilee ja katsoo kameraan.